K. Junttilan Volvon rakentaminen lähti liikkeelle lupauksesta toimittaa hänelle syntymäpäivälahjaksi valorauta auton katonkulmalle. Maalaamo Pro Color Autopalvelut toteutti ensin auton hytin helmiäismaalauksen, jonka jälkeen KC Design maalasi varsinaiset kuvat ja toteutti autoon lukuisia somisteita.

Auton jotkin osat on tehty erittäin lyhyellä varoitusajalla ja sitä on rakennettu muiden töiden ohella. Autoon on tehty paljon muutoksia ja ehosteita, joita on ajan kuluessa paranneltu ja muuteltu toimivammiksi.

Auton sisusta riisuttiin täysin pois kojelautaa myöden. Muoviosat maalattiin ja nukattiin. Myös katto ja takaseinä tehtiin täysin uusiksi. Erikoisuutena autoon lisättiin valaistut sivu- ja takapaneelit. Erityisesti takapaneeli puskurin yläpuolella on valaistuna todella näyttävä.

Työmäärä sisustan uusimisessa oli melko suuri, mutta lopputulos kiittelee kyllä.

Maalaukset

Transit